Yleisesti ottaen luulisi, että jos on jatkuvasti kipeänä, tottuisi kipuun ja sairastamiseen. Sehän on loogista, ihminen kuitenkin erittää hormooneja, joilla pyrkii hoitamaan omaa kipuaan. Mutta tättärää, jostain syystä tämä ei minun kohdallani toimi. Esimerkiksi kun löydetään sopiva kipulääkitys (<3), niin pikkuhiljaa elimistö tottuu ja turtuu siihen - annoksia pitää nostaa ja etsiä uusia lääkkeitä. Ja pienikin ylimääräinen kipu, kuten nyt uusi käsikipu oireiluni, tuntuu äkkiä maailman lopulta. Hihityttää muuten puhua "uudesta kivusta", sitä on kuitenkin muutaman kuukauden kestänyt! Tässä yks päivä huomasin, että päätä särki. Hihitettiin avomiehen kanssa, että miten se voi olla mahdollista kaikkien kipulääkkeiden alta.
Nyt olen sitten flunssassa, siinä ihan normaalissa jokaisella iskevässä kausiflunssassa. Kummasti siitäkin on saanut aikaan itkua, parkua ja huutoa. Tämä päivä on mennyt peiton alla itkiessä, kun kurkku on kipeä. Ja nimenomaan, ei minua selän hermokipu häiritse vaan normaalin kausiflunssan kurkkukipu saa maailman kaatumaan. Onneksi on avomies ja Strepsilsit. Niin ja jäätelö. Minusta flunssa on täydellinen tekosyy syödä mahdollisimman kermaista ja kaloririkasta jäätelöä - puuduttaa kurkkua ja samalla muka laskee kuumetta.
Tunnen myös huikean mahtavaa huonoa omatuntoa, en ole yllättäen tämnä kuumeköhän takia päässyt salille tai opiskelemaan. Kyllä, opiskelu on hyvin tarpeellista näin sairaslomalla ollessa. Nyt varsinkin, kun sain vihdoin ylipuhuttua avomiehen treeniseuraksi, niin sairastutaa sitten molemmat.
Niin tosiaan, avomies on kans flunssainen. Hän on ollut vielä pari päivää kauemmin kuin minä. Mies ei kitise, huolehtii koiran lenkityksen (paitsi sunnuntaina kävin rakkauspakkauksen kanssa monen kilsan hermojaraastavalla lenkillä <3), laittaa ruoan, huolehtii kodin ja etenkin kuuntelee minun kitinää ja parkumista. Ehkä toiset vaan suhtautuu pahemmalla marttyyri-asenteella sairastamiseen!
Mutta huomenna sairastaminen loppuu. Tämä on muuten kans bravuurini, väkisin piristyä ja lähteä hommiin. Sitten itketään hetken päästä, kun onkin joku tulehdus jylläämässä. Mutta luvassa on luentoja, tutkimustyöntekemistä ja kandin kirjoittamista. Ja iltapäivän rentoutuksena lääkäriaika. Jos nyt saan vielä sairaslomalle jatkoa, niin kilttinä tyttönä voisin vihdoin heittää opiskelupaperit nurkkaan ja keskittyä salilla käymiseen ja mentaalisen valmennukseen kohti leikkausta. Ja esimerkiksi parantumaan - flunssaista potilasta kun ei valitettavasti hyväksytä metallitettavaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti